Yhdistys

Piikkiön Sosialidemokraattinen Työväenyhdistys kuuluu Kaarinan Sosialidemokraattiseen kunnallisjärjestöön.

 

Piikkiön Sosialidemokraattinen Työväenyhdistyksen tehtävänä on yhdistää sosialidemokraattisesti ajattelevat ihmiset valtiollisessa, kunnallisessa ja muussa poliittisessa toiminnassa. Käytännössä vaikutamme päätöksentekoon sekä valtakunnan tasolla että alueellisesti - ennen kaikkea Kaarinan kaupungin alueella.

Toimintaperiaatteitamme ovat avoin keskustelu ja tiedonkulku sekä jäsenten tasa-arvoisuus.

Yhdistyksen kokouksissa keskustellaan ajankohtaisista kunnallisista ja valtakunnallisista asioista. Yhdistys edistää jäsentensä osallistumista yhteiskunnalliseen toimintaan ja valmistautumista valtiollisiin, kunnallisiin ja muihin vaaleihin.

Yhdistyksellä on oma kokoustila osoitteessa Hadvalantie 9, Piikkiö, Kaarina

Mikäli olet kiinnostunut Kaarinan kaupungin asioihin vaikuttamisesta ota yhteyttä yhdistyksemme valtuutettuihin. Jos haluat vaikuttaa valtakunnan asioihin ota yhteyttä yhdistyksemme puheenjohtajaan. Parhaiten pystyt kuitenkin itse vaikuttamaan tulemalla mukaan toimintaamme.

 


 

Sääntömääräisten kevät­ ja syyskokousten lisäksi yhdistys kokoontuu kesätaukoa lukuun ottamatta keskimäärin kerran kuukaudessa kuukausikokouksiin. Johtokunta kokoontuu tarpeen mukaan ennen yhdistyksen kokousta.

Kokousten sisältöä pyritään monipuolistamaan sopimalla etukäteen määrätyistä teemoista ja kutsumalla ulkopuolisia alustajia kokouksiin. Osa kokouksista pidetään iltakoulu tyyppisesti keskustelukokouksina. Kokouksista ilmoitetaan Kaarina­lehden ja Kunnallislehden seuratoiminta­palstoilla.

Kaarinan kaupunginvaltuustossa, kaupunginhallituksessa ja eri lautakunnissa toimivat yhdistyksen jäsenet ketovat kokouksissa oman hallintokuntansa asioista ja ottavat vastaan jäsenistön evästyksiä. Edustajamme Piikkiön seurakuntaneuvostossa pitää jäsenistöä ajan tasalla seurakunnan toiminnasta.

 

 


 

Hallitus 2023

 

Hallituksen puheenjohtaja

Esko  Lehtisalo 

esko.lehtisalo(@)saunalahti.fi

p.0443190552

 

varapuheenjohtaja

Jouni Vuori

 

rahastonhoitaja

Erkki  Kulju 

 

sihteeri

Tiina Lehtonen

 

Niina Alho

Pirjo-Riitta Ruohonen

Arto Elo

Maija Ruohonen

Riitta- Liisa Lehtonen

Helena Adel

Esa Rastas(varajäsen) jäsenasioiden hoitaja

Voitto Koskinen(varajäsen)

Eija Lindroos (varajäsen)

 

JOKAINEN VOI VAIKUTTAA:

LÄHDE EHDOKKAAKSI KUNTAVAALEIHIN!

Tule mukaan vaikuttamaan kotikaupunkisi asioihin. 
Pääset mukaan päätöksentekoon heti alusta alkaen ja saat vastuullisia tehtäviä. 

Aiempaa kokemusta politiikasta et tarvitse. 
Jäsenemme neuvovat sinua mielellään ja tehdessä oppii!

Tarvitsemme osaamistasi ja kokemustasi -jokaiselta elämänalueelta! Tule mukaan vahvistamaan joukkoamme!

Näin pääset alkuun

Päätöstä sinun ei tarvitse tehdä heti. Kerromme mielellämme lisää toiminnastamme ja voit tutustua arvoihimme ja päämääriimme rauhassa.

Ota yhteyttä puheenjohtajaamme Esko Lehtisaloon 0443190552 / esko.lehtisalo@saunalahti.fi

tai lähetä viesti yhteydenottolomakkseen kautta https://www.sdppiikkio.fi/yhteystiedot ja jutellaan lisää!

________________________________________________________________________________________________

Yhdistyksen säännöt

PDF-tiedostoSäännöt.pdf (217 kB)