Ajankohtaista

Maittavaa jouluruokaa syyskokouksen jälkeen Wanhassa Tallissa Hepojoella
Eija ja Hilkka kuuntelevat syyskokousasiaa ja kutovat siinä samalla.
Maija ja Niina joulutunnelmissa
Helena, Harry ja Riitta-Liisa kuuntelevat tarkkana syyskokous asiaa
Esa tarkkana
Arto, Tuula ja Voti asian äärellä
Laulelimme Riston säestyksellä perinteisiä joululauluja

Vuoden 2022 Syyskokousta vietettiin Wanhassa Tallissa Hepojoella 24.11.

Talousarvio, toimintasuunnitelma ja nimitykset yhdistyksen hallitukseen ja kunnallisjärjestön eri toimielimiin sujuivat moitteettomasti.

 Kun kokous saatiin päätökseen siirryimme juhlimaan tulevaa joulua maittavalla jouluruualla!

SEURAKUNTAVAALIT 2022

Piikkiön SDP:n seurakuntavaalitavoitteet kaudelle 2023-2026

 

Ketään ei jätetä yksin!

Kaikki ihmiset ovat samanarvoisia!

Yhteisvoimin kannustavasti kohti tulevaisuutta!

Seurakunnan toimitilojen esteettömyyttä tulee parantaa!

Hautausmaiden hoidon tasoa tulee parantaa!

Seurakuntaneuvoston päätöksistä kerrotava myös paikallislehdissä!

Seurakunnan järjestämistä tapahtumista tiedotettava myös Kaarinan kaupungin tapahtumakalenterissa!

Seurakunnan tulee kulkea ihmisten rinnalla lapsuudesta nuoruuteen, aikuisuuteen ja vanhuuteen asti!

 

Piikkiön SDP:n ehdokaslista

Toimimme Piikkiön Sos.dem. Työväenyhdistyksessä. Vuoden 2022 seurakuntavaaleissa ehdokkaina yhdistyksestämme ovat:

 

Esko Lehtisalo

Helena Adel

Matti Koho

Esa Rastas

Jouni Vuori

Eija Lindroos

Piikkiön kirkkon pääkäytävä
kuva Eija Lindroos
Piikkiön kirkko
kuva Eija Lindroos
LEHTISALO ESKO
työhallinnon asiant.,eläk.

YHTEINEN KIRKKOVALTUUSTO

 

EHDOKASNUMERO

22

 

 

PIIKKIÖN SEURAKUNTANEUVOSTO

 

EHDOKASNUMERO

48

LINDROOS EIJA
ohjaaja, toiminnanohjaaja

 

YHTEINEN KIRKKOVALTUUSTO

 

EHDOKASNUMERO

23

 

PIIKKIÖN SEURAKUNTANEUVOSTO

 

EHDOKASNUMERO

49

 

Luontoa ja ihmistä arvostetaan!

KOHO MATTI
eläkeläinen

 

YHTEINEN KIRKKOVALTUUSTO

 

EHDOKASNUMERO

21

 

PIIKKIÖN SEURAKUNTANEUVOSTO

 

EHDOKASNUMERO

47

Koetulla kokemuksella yhteiseksi hyväksi

täydellä Sydämellä!!

VUORI JOUNI
työnjohtaja

YHTEINEN KIRKKOVALTUUSTO

 

EHDOKASNUMERO

25

 

PIIKKIÖN SEURAKUNTANEUVOSTO

 

EHDOKASNUMERO

51

RASTAS ESA
veturinkulj., eläk.

YHTEINEN KIRKKOVALTUUSTO

 

EHDOKASNUMERO

24

 

PIIKKIÖN SEURAKUNTANEUVOSTO

 

EHDOKASNUMERO

50

ADEL HELENA
eläkeläinen

YHTEINEN KIRKKOVALTUUSTO

 

EHDOKASNUMERO

20

 

PIIKKIÖN SEURAKUNTANEUVOSTO

 

EHDOKASNUMERO

46

PONTELAN SÄILYTTÄVÄ PIIKKIÖN ELÄKELÄISKESKUKSENA

 

Piikkiön Sos.dem. Työväenyhdistys piti kokouksessaan huolestuttavana julkisuudessa olleita suunnitelmia, joiden mukaan Nuorisotalo Pontelan myyntiä selvitellään sen jälkeen, kun nuoriso siirtyy vuodenvaihteen jälkeen keskustasta ostettuun nuorisotilaan.

 

Selvittelyjen taustalla on näyttäytynyt ajatus, että nuorison siirryttyä Pontelasta vähenee sen käyttö niin paljon, että kaupungin ei enää kannata pitää rakennusta omistuksessaan.

 

Työväenyhdistys toteaa kannanotossaan, että erityisesti eläkeläisyhdistykset tarvitsevat Pontelaa jatkossakin kokoontumispaikkanaan, koska tiloista on Piikkiön alueella pulaa. Eläkeläisyhdistykset käyttävät tällä hetkellä Pontelaa viitenä päivänä viikossa klo 9-15 välillä. Tämän jälkeen tulevat nuoret paikalle. Vastaavaa tilaa ei ole Piikkiössä tarjolla. Yhdistyksen mielestä Pontelaa voivat käyttää jatkossa eläkeläisten lisäksi esimerkiksi kansalaisopisto ja urheiluseurat. Tilaa voidaan myös vuokrata yrityksille eri tarkoituksiin ja tarjota vuokralle erilaisiin juhlatilaisuuksiin, joten käyttäjistä  ei tule olemaan pulaa.

 

Nuoristilan siirtymistä Piikkiön keskustaan käsiteltiin Kaarinan kaupungin vapaa-ajan lautakunnassa mm. viime vuoden lokakuussa. Lautakunnan esittelytekstissä todetaan:”Pontela jäisi kansalaistoiminnan taloksi. Se voitaisiin sisustaa viihtyisäksi kokoontumis- ja juhlatilaksi. Se palvelisi paremmin erittäin tärkeää, terveyttä edistävää eläkeläisyhdistystoimintaa. Eläkeläisyhdistyksiä toimii Pontelassa neljä”.

 

Työväenyhdistyksen mielestä kaupungin päättäjät antoivat koko nuorisotila-asian käsittelyn ajan ymmärtää, että nuorisotilan paikan muututtua Pontela säilyy eläkeläisten ja muiden tiloja tarvitsevien käytössä. Pohdiskelut rakennuksen myymisestä tulivat niinsanotusti puun takaa päättäjät yllättäen. Yhdistys painottaa, että myyntipohdiskelut on syytä unohtaa ja keskityttävä Pontelan rakennuksen ja tilojen käytön kehittämiseen.

Piikkiö Päivä 

 

Olimme mukana Piikkiö Päivillä 26.5.2018 ja pyysimme ihmisiä osallistumaan omaan kansanäänestykseemme: Sosiaali- ja terveysuudistus hallituksen esittämällä mallilla tulee viedä eteenpäin: kyllä? vai ei?

Äänet on laskettu ja tulos on murskaava: EI 97% Kyllä 3%

 

Saimme myös muutamia palautteita ja ehdotuksia (todella hyviä sellaisia):

  • koulukiusaaminen pois
  • ettei ketään syrjitä
  • lisää leikkivälineitä kouluihin
  • paremmat rampit
  • koripallokenttä
  • Rungon kouluun lisää tilaa
  • vanhuksista pidettävä parempaa huolta

 

Keräsimme palautteita ja ehdotuksia myös Piikkiö Päivillä 2017

Saimme palautteita 144 kappaletta.
– lisää puistoja Piikkiöön
– Jäätelökioski Piikkiöön
– Skeittiramppi
– Pyörätie Toivolinnantien loppuun.
– Pyörätie Hepojoentielle
– Karkkikauppa
– Vesipuisto
– Koirapuisto
– Uimahalli
– Homeiset koulut kuntoon
– Leipomo
– Tivoli
– Rojolantien valaistus loppuun
– Penkkejä Hovirinnan rantaan
– Kenkäkauppa

Näin toimimme palautteiden pohjalta:

  • Koirapuisto varmistettiin talousarvioivaiheessa. Koirapuiston rakentaminen on aloitettu.
  • Toivolinnan ja Hepojoentien pyörätiestä teimme valtuustoaloitteen. Keväällä on teknisessä lautakunnassa jäsenemme kyselty aloitteen etenemistä, Ely- keskus ei ole vielä vastannut.
  • Kaarinan SDP on aktiivisesti osallistunut koulukiinteistöjen selvittelyyn. Uusia hankesuunnitelmia tehdään kaupungilla parhaillaan ja tiedottaminen sisäilma-asioista on parantunut tekemämme valtuustoaloitteen pohjalta. Terveelliset, turvalliset ja toimivat oppimisympäristöt ovat meille Sosialidemokraateille tärkeää.
  • Skeittiramppi voi tulla kyseeseen, mikäli nuorisokeskus perustetaan. Nuorisokeskus valtuustoaloite on nyt käsitelty ja tulee arvioitavaksi uudelleen talousarviovaiheessa. Vapaa-ajanlautakunnassa asian käsittelyyn osallistuu jäsenemme aktiivisesti.
Kuva lainattu tapahtuman Facebook-sivuilta.

Kaarinan SDP mukana Piikkiö Päivillä lauantaina 26.5. klo 10-15!

Aika ja paikka: 26.5.2018 klo 10-15 Piikkiön keskusta

Piikkiön Sosialidemokraattinen Työväenyhdistys on mukana perinteisillä Piikkiö Päivillä! Pisteellämme on perinteeksi muodostunut onnenpyörä, jota pyöräyttämällä on mahdollisuus voittaa mukavia pieniä palkintoja! 
Pisteellämme myös äänestys SOTEsta. Oletko puolesta vai vastaan? Tule antamaan äänesi!
Olemme paikalla koko tapahtuman ajan vastaamassa sinua askarruttaviin kysymyksiin.
Mukana myös pientä purtavaa ja mehua. 

Terveiset kuukausikokouksesta

 

Piikkiön kuukausikokouksessa 4.5.2018 poliittinen tilannekatsaus kuultiin kansanedustaja Eeva-Johanna Elorannalta. Ajankohtaisia ja paljon keskustelua herättäviä aiheita oli mm. maksuttoman esiopetuksen laajentaminen, tuleva varhaiskasvatuslaki sekä sote- ja maakuntauudistus.

 

Kiitos Eeva-Johannalle


 

Vapari täyttyi perheistä vapunpäivänä

 

Lähes kuusisataa kaarinalaista löysi tiensä Vaparissa järjestettyyn, lapsiperheille suunnattuun vapputapahtumaan 1. toukokuuta. Ohjelmassa oli kasvomaalausta, tarkkuusheittoa, temppurataa ja muuta perheen pienimmille suunnattua tekemistä. Musiikista vastasi Puppa J, jonka reggae-sävytteiset tahdit kutsuivat tanssimaan ja artisti yritti opetella nuorisolta uutta muotitanssia, ”flossausta”.

Vatsaa täytettiin grillimakkaralla, kahvion antimilla ja erittäin suuren suosion saavuttaneella hattaralla. Tilaisuus piti alun perin järjestää Hovirinnan liikennepuistossa, mutta se siirrettiin kolean ja sateisen kelin vuoksi Vapariin.

Tapahtuman järjestivät yhteistyössä Kaarinan SDP ja Vasemmistoliitto, joiden puheenjohtajat Katri Kapanen ja Niina Alho povasivatkin, kuin yhdestä suusta, mahdollisesti uuden perinteen syntyneen, koska osanotto oli näin runsas ja palaute perheiltä erittäin positiivinen.


 

Yhdistyksen kuukausikokouksessa muistettiin Helena Adelia syntymäpäivän johdosta

 

Piikkiön Sosialidemokraattisen työväenyhdistyksen kuukausikokouksessa muistettiin pitkäaikaista jäsentämme Helena Adelia 75-vuotismerkkipäivän johdosta.

Tiina Lehtonen, Markku Loponen, Esko Lehtisalo, Rainer Suomi ja Jukka Srén

Yhdistyksen kuukausikokouksessa muistettiin pitkäaikaisia vaikuttajia

 

Piikkiön Sosialidemokraattisen työväenyhdistyksen kuukausikokouksessa muistettiin pitkäaikaisia jäseniämme Markku Loposta ja  Rainer Suomea 70-vuotismerkkipäivän johdosta.

 

 

 

 

 


 

Piikkiön Sosialidemokraattisen työväenyhdistyksen johtoon pitkäaikainen vaikuttaja Esko Lehtisalo

 

Yhdistyksen syyskokouksessa hallituksen puheenjohtajaksi valittiin pitkäaikainen vaikuttaja Esko Lehtisalo ja varapuheenjohtajaksi valittiin Jukka Sirén.

Hallituksen varsinaisiksi jäseniksi valittiin Jouni Vuori, Niina Alho, Erkki Kulju, Arto Elo, Maija Ruohonen, Riitta-Liisa Lehtonen, Tiina Lehtonen ja Mira Lönnqvist. Varajäseniksi valittiin Susanna Kiukainen, Esa Rastas ja Pirjo-Riitta Ruohonen

Kokouksen päätteeksi kansanedustaja Ilkka Kantola käsitteli puheenvuorossaan laajasti ajankohtaisia poliittisia aiheita.

 

Esko Lehtisalo
Syyskokous 2017
iltatori 3.8 kaarinan torilla
iltatori 3.8
iltatori kaarinassa
Iltatori 3.8 Kaarinan torilla sdp makkarangrillausta

POP UP KESÄNUOKKARI

(ajalla 20.2.-28.7.)

 

POP UP kesänuokkari aloittaa toimintansa tiistaina 20.6.2017. Avajaisia vietetään nuorisotalo Pontelassa grillauksen merkeissä klo:12.00 alkaen. Kaikki on tervetulleita!

Lisätietoja ja ajankohtaisia pop-up kesänuokkarin juttuja voit lukea täältä>>>

 

 

Avoinna

ti -to klo:12-16.00

joka toinen perjantai yökahvila

klo:18-24.00  Pontelassa

(30.6., 14.7. ja 28.7.)

 

 

Nuokkari on kaikille nuorille avoin ja maksuton!

Tulossa POP-UP KESÄNUOKKARI

Lisätietoja tulossa pian

Sosialidemokraattinen valtuustoryhmä esitti valtuustoaloitteen 5.6.2017

Tieturvallisuuden parantaminen Hepojoentiellä ja Toivonlinnantiellä

Hepojoentien ja Toivolinnan liikenne on vuosien aikana lisääntynyt ja ne ovat kevyen liikenteen käyttäjille turvattomia paikkoja.

Hepojoentiellä tieosuudella kantatie 40 risteyksestä pohjoiseen Hepojoen suuntaan on kevyenliikenteenväylä Mäenpääntielle asti. Tästä eteenpäin Hepojoentieltä puuttuu piennar, tie on kapea, tiemaalaukset puuttuvat, tie on valaisematon ja myös osin heikkokuntoinen. Hepojoentiellä on 80 km/h nopeusrajoitus. Hepojoentiellä on myös läpikulkuliikennettä Paimioon ja Lietoon.

Toivolinnantiellä kevyenliikenteen väylä päättyy Niemenkulmantien risteykseen. Toivolinnantietä tieosuudella Niemenkulmantien – Maskulantien risteysalueelta etelää kohti mentäessä tieltä puuttuu piennar, tie on kapea, mutkitteleva ja pääosin valaisematon. Toivolinnantiellä on 40-60 km/h nopeusrajoitukset. Tiellä on kulkua mm. Suomen Kristilliseen Yhteiskouluun ja Yltöisten puutarhantutkimuslaitokselle.

Liikenteen lisääntyessä, myös kevyen liikenteen määrä on lisääntynyt. Erityisesti pienten koululaisten koulumatkan tulisi olla turvallinen.

Sosialidemokraattinen valtuustoryhmä esitti, että kaupunki selvittää yhdessä Ely-keskuksen kanssa tieturvallisuuden parantamista kyseisillä tieosuuksilla Hepojoentiellä ja Toivolinnantiellä


 


Piikkiö Päivien tunnelmia

Keräsimme aktiivisesti palautteita kaikilta kaupunkilaisilta Piikkiö Päivillä. Palautetta vastaan sai pyöräyttää onnenpyörää. 

 

Kiitos kaikille pisteellä käyneille!

YouTube-videon näyttäminen ei onnistunut. Tarkista markkinointievästeiden hyväksyminen ja selaimen yksityisyysasetukset.

Kaarinan demarit vastaavat leikkipäivä haasteeseen.

Järjestämme avoimen leikkipäivä tapahtuman Hovirinnan Leikkipuiston viereisellä viheriöllä. Leikkipäivä kutsuu aikuisia ja lapsia viettämään kiireetöntä aikaa yhdessä leikkien.

 

Leikit valikoidaan siten, että mahdollisimman moni voi osallistua. Tarjolla mehua. Leikkipäivään on sää varaus!

Kaikki mukaan leikkimään 13.5. klo:10-11.30.

 

Leikkipäivän tausta (osio lainattu leikkipäivä.fi -verkkosivuilta).

Leikkipäivä on saanut innoitusta monista asioista. Lapsen oikeuksien sopimuksen mukaan lapsella on oikeus lepoon ja vapaa-aikaan, hänen ikänsä mukaiseen leikkimiseen ja virkistystoimintaan sekä vapaaseen osallistumiseen kulttuurielämään ja taiteisiin (31. artikla). Lapsen oikeuksien sopimus on ollut Suomessa voimassa vuodesta 1991.

Lapsen oikeuksien sopimuksen lisäksi Leikkipäivä-ohjelman taustalla on Koko Suomi leikkii -hanke. Suomen Kulttuurirahasto käynnisti ja rahoitti juhlavuotensa kunniaksi kolmivuotisen (2014–2016) Koko Suomi leikkii -suurhankkeen, jonka tavoitteina oli innostaa kaikenikäisiä suomalaisia leikkimään, rakentaa uudella tavalla sukupolvien yhteyttä sekä ylläpitää julkista keskustelua leikin merkityksestä. Hankkeen toteutuksesta vastasivat yhteistyössä Mannerheimin Lastensuojeluliitto sekä Suomen Punainen Risti.

Hankkeen tavoitteena oli myös perustaa vuoden 2016 loppuun mennessä jokaiseen Suomen mannerkuntaan sukupolvien kohtaamispaikka, Terhokerho. Terhokerhot ovat maksuttomia ja kaikille avoimia kohtaamispaikkoja, joihin ovat tervetulleita niin lapset kuin eläkeläiset ja muut aikuiset viettämään kiireetöntä aikaa ja leikkimään yhdessä. Hankkeen päätyttyä Terhokerhot ovat jatkaneet toimintaansa osana Mannerheimin Lastensuojeluliiton ja Suomen Punaisen Ristin toimintaa vapaaehtoisten voimin. Monet Terhokerhot järjestävät Leikkipäivänä iloisia leikkitapahtumia. Lue lisää Terhokerhoista ja tule sinäkin mukaan!

Leikkipäivä-perinteen aloitti vuonna 2012 Mira Jääskeläinen tavoitteenaan aktivoida aikuisia järjestämään leikillistä ohjelmaa lapsille. Vuonna 2015 Ensi- ja turvakotien liiton jäsenyhdistykset lähtivät mukaan Leikkipäivään ja järjestivät vapaaehtoistensa voimin tapahtumia lapsiperheille eri puolilla Suomea.


 

25.3.2017

Yksinäisyys nakertaa hyvinvointia.

Tiesitkö, että yksinäisyys on periytyvä ilmiö tai sen, että se voi aiheuttaa syrjäytymistä ja sairastumista? Yksinäisyydestä on myös mahdottoman vaikea päästä eroon ja se on yksi hyvinvoinnin suurimmista nakertajista.

Yksinäisyys voi alkaa jo lapsuudessa tai nuoruudessa. Esimerkiksi lapsen perheen sosioekonominen tausta voi asettaa rajoja siihen, mihin hän voi osallistua ja millaisessa ympäristössä hän elää. Lapset oppivat perheen toimintamallit ja siksi voidaan puhua yksinäisyyden periytymisestä.  Lapsuudessa opitaan kaveritaitoja ja arempi lapsi tarvitsee tähän aikuisten ohjausta sekä tukea.  On mielestäni tärkeää, että Kaarinassa on ilmaisia ja edullisia harrastusmahdollisuuksia, lasten oikeudesta päivähoitoon ja koulutukseen pidetään kiinni sekä perheitä tuetaan.

Tiesitkö muuten, että professori Kirsi Karila on todennut vuoden 2016 varhaiskasvatuksen tilannekatsauksessa, että rajatun varhaiskasvatuksen piirissä olevat lapset voivat hyötyä kokopäiväisestä hoidosta eniten?  

Nykyisin ikääntyneitä pyritään hoitamaan mahdollisimman pitkään omissa kodeissaan. Kyllä, oma koti kullan kallis, mutta voiko siellä olla yksinäinen jos kotihoito vierailee neljä kertaa päivässä? Osa ikääntyneistä pelkää asua yksin ja se aiheuttaa jopa sairaudentuntoa. Luulit varmaan, että laitoksessa ei voi olla yksinäinen, mutta tämäkin on mahdollista. Päivät voi tuntua sisällöttömiltä jos et pääse sängystä ylös ja hoitaja ennättää rupattelemaan kanssasi vain sen aikaa, kun sinulle vaihdetaan vaatteita. Ikääntyneillä on usein myös se ongelma, että vanhat ystävät ovat voineet nukkua pois tai terveydentila ei salli liikkumista juuri lainkaan.

Mitä jos sairaus tai työttömyys kohtaa sinut? Onko sinulla mahdollisuuksia osallistua, tavata ja harrastaa? Yksinäisyys ja osattomuus voi kohdata meitä kaikkia.

Yksinäisyyttä kannattaa torjua, koska se ennaltaehkäisee sairastumista ja syrjäytymistä, jotka puolestaan säästävät rahaa.  Useimmiten on helpompaa tarkastella palveluiden yksikkökustannuksia, mutta ennaltaehkäisevien toimien tuomia säästöjä on vaikeampaa esittää. Ennaltaehkäisevillä toimilla voi olla kuitenkin huomattavia positiivisia vaikutuksia kuntalaisten hyvinvoinnin edistämiseksi.

Ja hei, jos nyt aloit laskemaan ystäviesi määrää ja sinulla nousee vain yksi sormi, niin ei hätää! Tutkimuksien mukaan laatu korvaa määrän, ja jo yksi merkittävä ystävyyssuhde suojelee sairastumiselta ja syrjäytymiseltä.

Niina Alho, SDP

Sairaanhoitaja, TtM

Juttu on julkaistu Kaarina lehdessä 22.3.2017

pj. Antti Rinne kiitti palautteesta Piikkiön Sos.dem ty:n pj:lle ja toivotti vaalimenestystä kaarinalaisille.

18.3.2017

 

18.3.2017

Metsätreffit 18.3.

 

Vietimme upeaa kevätpäivää Linnavuoren kupeessa. Grillasimme makkaraa ja vaahtokarkkeja. 

 

Kiitos kaikille!

 


 

14.3.2017

Tulva linja-autopysäkillä Hadvalantien ja Rungontien risteyksessä Piikkiössä

 

Piikkiössä Rungontien ja Hadvalantien risteyksessä Hadvalantien puoleisella linja-autopysäkillä on jokakeväinen järvimaisema. Avo-ojaan menevä siltarumpu on tukossa tai pyörätien ja tien välillä ei ole viemäriä sulamis- ja sadevesiä varten. Vesi nousee ja virtaa pyörätien ylitse. Kovalla sateella pysäkilläkään ei pysty seisomaan pikkukengissä, koska pysäkin lattia on vajonnut maan sisään. Tie kuuluu ELY-keskuksen eli valtion hoidettaviin teihin. Ilmoittelen ongelmasta tien käyttäjän linjalle. Sain yhteystiedot ELY-keskuksen Jaakko Klangilta.

 

Esko Lehtisalo

 

 

 

 

 

 


 

8.3.2017

Vaaliolohuoneen avajaiset 

 

Piispanristin Prismalle avattiin Kaarinan SDP:n vaaliolohuone 3.3.2017. Olohuoneella voi tutustua ehdokkaisiimme. 

 

Olohuone on avoinna perjantaisin klo:15.00 - 20.00 ja viikonloppuisin klo:11.00 - 20.00 ja aina vaalipäivään 9.4. asti. Avaamme ovet myös satunnaisesti arkipäivisin. 


TERVETULOA

 


 

17.1.2017

Jukka Sirén

SOTE-palvelujen tuottajiksi tarvitaan osuuskuntia

 

Osuuskunta-muotoinen yhtiö on jäänyt huomioimatta kaupunkien ja kuntayhtymien yhtiöittäessä kunnallisia palveluita. Osuuskunta on yhtiö. Osuustoiminta ei ole avustustoimintaa, vaan liiketoimintaa, joka palvelee jäsenten omia intressejä.

 

Yhteiskunta on muuttumassa myönteiseksi osuustoiminnallisille yrityksille.

Ihmiset haluavat osallistua itseään koskeviin päätöksiin ja palveluihin ja luoda niitä sekä itse että yhteistyössä yhteisönsä kanssa. Osuuskunta on ainoa yhtiömuoto, joka aidosti vastaa kuluttajien lisääntyvään oman vaikuttamisen tarpeeseen myös sosiaali- ja terveyspalvelujen tuottamisessa. Sote-palveluosuuskunnassa palveluja käyttävä asiakas on hyötyjä eikä osakeyhtiön osakkeen omistajalle rahaa tuottava väline.

Asiakasomisteisessa yritystoiminnassa korostuvat sekä henkilökohtainen etu ja omistajuus että yhteisöllinen omistajuus. Sote- palveluja tuottava osuuskunta toteuttaa lähidemokratian ja kansalaisten osallistumisen mahdollisuuden.

"Osuuskunta on jäänyt huomioimatta julkisen sektorin yhtiöittäessä palveluitaan."

 

Osuuskunta on Suomessa yllättävän tuntematon yhtiömuoto, vaikka olemme suhteellisesti maailman osuustoiminnallisin valtio. Osuuskunta on jäänyt huomioimatta julkisen sektorin yhtiöittäessä palveluitaan. Tätä sopii ihmetellä, sillä varsin useat kuntapäättäjät ovat suurten osuuskuntien hallinnossa mukana.  Osuuskunnan perustarkoitus poikkeaa osakeyhtiöstä. Oy:n tarkoitus on tuottaa omistajilleen osakkeisiin sijoittamalle pääomalle tuottoa. Siis kun kunta yhtiöittää palvelunsa osakeyhtiöksi onko  tarkoitus tehdä voittoa kunnan palveluilla? Osuuskunta täyttää lain mukaisesti kuntien yhtiöittämisvelvoitteen.

 

Hienoa, että osa suurista osuuskunnista, ovat menneet Sote-markkinoille. Tosin perustamalla vain osakeyhtiöitä. Se, että ne ovat osuuskuntien omistamia, ei tee osakeyhtiöstä osuuskuntaa.  Nämä osakeyhtiöt palvelevat omistaja-osuuskunnan jäseniä ja toiminta voidaan ajatella olevan osuustoimintaa tukevaa toimintaa.

 

Miksi oy? Onko osakeyhtiötä helpompi johtaa? Muodostavatko kunnat osakeyhtiöitä, jotta pääsevät eroon demokraattisesta päätöksenteosta?

Omasta kokemuksestani sekä osuuskuntien että osakeyhtiöiden johtajana koen, että demokraattinen johtaminen on haastavaa, mutta erittäin mielenkiintoista työtä.

 

Osuuskuntaa tulee johtaa. Sote-palveluja tuottavan osuuskunnan johtamisessa tarvitaan liiketoimintajohtamista, asiantuntija-organisaation johtamista ja lisäksi osuustoiminnallisen johtamisen tietoa ja asennetta. Jäsenten on ymmärrettävä valita  osuuskunnan hallintohenkilöiksi ihmisiä, jotka kykenevät ja uskaltavat tehdä strategisia päätöksiä vain osuuskunnan etua ajatellen. Osuuskuntamuoto ei itsessään ole ratkaisu mihinkään.

 

Kirjoitus on julkaistu myös Turun Sanomissa 17.1.2017


 

5.12.2016

Kaavoitus- ja rakennuslautakunnassa uusi yhdistyksen jäsen.

Kaupungin kaavoitus- ja rakennuslautakunnan kokoonpano vaihtui jäsenen paikkakunnalta pois muutosta johtuen. Nyt yhdistyksemme sai lisää vahvistusta, kun kolmas jäsenemme Niina Alho astui mukaan lautakuntaan.

Niinan mukaan oli helppo tulla kaavoitus- ja rakennuslautakuntaan, kun kokeneita konkareita on perehdyttämässä. ”Susanna on ollut useita toimikausia lautakunnan jäsenenä ja Artokin kuluneet neljä vuotta lautakunnan puheenjohtajana, se auttaa uutta hyppäämään mukaan. Heillä on hallussa myös ne asiat joita menneet valtuustot ovat päättäneet”

Piikkiön yhdistykseltä tulee niin uutta näkökulmaa kuin kokenuttakin ääntä Kaarinan kaavoitukseen.

 

Kaavoitus- ja rakennuslautakunnan puheenjohtaja Arto Elo, Susanna Kiukainen jäsen (lautakunnan jäsenenä 12 vuotta) ja Niina Alho jäsen.

 

 

 

 

Kuvassa vasemmalta Arto Elo, Niina Alho ja Susanna Kiukainen. Kaavoitus- ja rakennuslautakunnan kokouksessa 30.12.2016

Tapahtumia

Ei tapahtumia

Facebook-sivun näyttäminen ei onnistunut. Tarkista markkinointievästeiden hyväksyminen ja selaimen yksityisyysasetukset.