Mikä estää Piikkiön urheilukentän korjaamisen?

 

Luvut esiin hyvät herrat ja rouvat!

 

Ei minunkaan ole pakko sanoa, mutta tekee myös mieli sanoa ja yhtyä päätoimittaja Taina Tukijan sanomiseen Kunnallislehden pääkirjoituksessa 12.9.08. ”Piikkiön yhdistymissopimuksen yhteydessä monelle päättäjälle jäi luvattoman hutera käsitys siitä, mitä ja mistä sovittiin”.  Piikkiön Sos.dem. Ty. antoi selkeän, fuusioiden johtamisen asiantuntijan valmistelevan lausunnon julkisuuteen siitä, mitä sopimukseen olisi pitänyt kirjata ja mitä poistaa jotta sopimus olisi ollut sellainen joksi sen silloiset päättäjät kuvittelivat. Kukaan ei kuitenkaan taida olla profeetta omalla maallaan.

 

Talousammattilaisia en halua moittia. Talousjohtajan työhön kuuluu huolehtiminen kunnan taloudesta sekä lyhyellä, että pitkällä tähtäyksellä. Ihmettelen sitä, miksi myös luottamushenkilöiden osalta ainakin julkisuuteen tulleet perustelut sovittujen investointien karsimisesta keskittyvät vain kahteen asiaan: ensi vuoden kunnallisveroprosenttiin ja kuntien keskimääräiseen velkaan asukasta kohden vuonna 2009.

 

Lähes kaikissa suurissa fuusioissa, niin yritysten kuin julkisenkin sektorin osalla tapahtuu se, että ensimmäisinä vuosina toiminta on kannattamattomampaa kuin toiminta ennen fuusiota. Kuntien fuusiot tehdään, tai ainakin tulisi tehdä, todella pitkällä tähtäyksellä.

 

Talousraamien lukkoon lyöminen tarkoittaa käytännössä sitä, että myös investointien yhteismäärä lyödään lukkoon. Raamit tulisi fuusiotapauksessa tehdä hyvin pitkällä tähtäyksellä. Piikkiössä asutaan, eletään ja toivottavasti myös viihdytään 10 tai 20 vuodenkin päästä. Piikkiön keskusurheilukentän korjausta ei saa siirtää. Se ei ole viisasta fuusiojohtamista. Se on järkyttävä loukkaus piikkiöläisten nuorten identiteetille.

 

Emme vaadi, että urheilukenttään on investoitava karsimalla Kaarinan koulujen kunnostusta. Niin ei saa tehdä, vaan talousraamit on avattava. Hyvät herrat ja rouvat laittakaa pitkän tähtäyksen luvut esiin niin, että kuntalaiset tietävät kuinka pitkälle te olette kuntien yhdistymistä suunnitelleet. Kunta ei saa kulkea kvartaalitalouden opein. Me emme halua kaarinalaisten koululaisten kärsivän vaikka vaadimme, että keskusurheilukentän korjaus on toteutettava suunnitelmien mukaan.

 

Jukka Sirén

Johtamisen tohtoriopiskelija

Piikkiön Sos.dem. Ty:n puheenjohtaja

 

Kirjoitus on julkaistu Kunnallislehdessä 16.9.2008