Kun kansalaiset pettyvät hallituksen toimintaan, he pettyvät kaikkiin puolueisiin ja poliitikkoihin riippumatta siitä onko poliitikko oppositiossa vai hallituksessa. Kansalainen rankaisee politiikkaa ja uhkaa jättää äänestämättä. Näyttää kuitenkin siltä, että puolueiden kannatusluvut eivät oleellisesti muutu vaikka puolue toimisi kansaa vastaan tai sen puolesta.

Äänestäjä ei myöskään herkästi vaihda edes ehdokastaan saman puolueen sisällä. Siis kun kansalainen pettyy poliittisiin päätöksiin, on vika jossakin muussa kuin siinä puolueessa tai edustajassa jota kansalainen on äänestänyt.

Voisikohan kysymys ollakin suomalaisten erittäin heikosta yhteiskuntaopin tietämyksestä? Mehän olemme kansainvälisesti menestyneet loistavasti peruskoulun päättävien PISA-tutkimuksissa vuonna 2003 ja 2006. Koulumme ovat maailman parhaita, koska matematiikassa ja lukemisessa nuoremme ovat ensimmäisellä sijalla kaikista tutkituista maista. Vähemmän julkisuutta on kuitenkin saanut yhteiskunnallisten asioiden tietämyksen heikkous.

Vuonna 2003 tehdyn tutkimuksen mukaan olimme heikoin kaikista tutkituista maista oman maan yhteiskunnallisten asioiden tietämyksessä ja niihin vaikuttamisen taidoissa. Lipposen hallituksen aikana kyllä huomattiin tutkimustulos ja ryhdyttiin joihinkin toimenpiteisiin, lähinnä huolestuneena äänestysaktiivisuuden laskusta.

Onko koululaitoksemme huomannut tämän järkyttävän tuloksen? Osaako tai haluaako historian- ja yhteiskuntaopin (nämähän kuuluvat meillä jostain syystä yhteen) opettaja opettaa politologian tietoa ja vaikuttamisen taitoa?

Onko kysymys sittenkin jostain syvemmällä olevasta identiteetistä? Siis vastauksesta kysymykseen: Kuka minä olen? Tai keitä me olemme? Mihin piirteisiin samaistamme itsemme? Minkälaisia ominaisuuksia kuvittelemme itsellemme?

Sosialidemokraattien pelkkä ”ME” ei näyttänyt riittävän viime vaaleissa yhtä hyvin kuin ”Sari Sairaanhoitaja” ja muut hullunkuriset ammatti-ihmiset. Tunnettua on, että suomalaisille työ ja siihen liittyvä ammatti-identiteetti on tärkeä.

Meillä on tietenkin muitakin samaistumisia ja erilaistumisia. Identiteetin tutkimisesta on tullut jonkinnäköinen muotiaihe ja sitä on lähestytty sadoilla eri tavoilla. Viimeaikaisissa tutkimuksissa, ainakin johtamisen ja organisoinnin ihmistieteessä on esiintynyt kritiikkiä sille käsitykselle, että ihmisellä tai organisaatiolla, kuten puolueella, olisi yksi pysyvä identiteetti. Meillä on monia, monimuotoisia ja muuttuvia identiteettejä.

Omassa organisaation muutoksen johtamista käsittelevässä tutkimuksessani olen päätynyt siihen, että identiteetti kyllä muuttuu ja sitä rakennetaan koko ajan, mutta se muuttuu hitaammin kuin ympäristömme. Ehkä politiikan tutkijat tietävät mikä puolueemme identiteetissä on sitä, mihin äänestäjät voivat samaistua. Toivottavasti se ei ole pelkkä maineikas historia. Siihen ei kukaan voi rakentaa uutta, muuttuvaa, monimuotoista identiteettiään. Se on vain pohja uuden identiteetin rakentamiselle.

Jukka Sirén

(Kirjoitus on julkaistu Uutispäivä Demarissa 13.2.08)